Nea Toivonen, vientihuolitsija (kesätyö)

Olen Nea Toivonen, 22-vuotias tradenomiopiskelija. Kyseisen alan opintoja on tällä hetkellä takana vasta vuoden verran. Työkokemusta minulle on ehtinyt kertyä muun muassa logistiikasta ennen Europortsille tuloani.

Törmäsin verkossa Europortsin kesätyöilmoitukseen. Kiinnostuin oitis, koska koin haluavani kesätöitä juuri logistiikan alalta. Tähän on vaikuttanut aiemmat kesätyöni. Hieman kyllä jännitti miten käy, sillä opintoni olivat tuolloin vasta niin alkutaipaleella.

Toimin vientihuolitsijana. Avustan sekä kontti- että irtolastihuolinnan tiimissä. Toimenkuvaani kuuluu esimerkiksi tavaroiden tullausta, manifestien tekemistä sekä sähköpostien läpikäymistä.

Pidän siitä, että tässä työssä saa olla tarkka, sekä huolellinen. Työ on itsenäistä, mutta ei kuitenkaan yksinäistä, koska avokonttorissa työkavereiden puheensorina kaikuu mukavasti. 😊 Aina välillä on myös tarpeellista pyytää heiltä neuvoa. Lisäksi täällä on tosi mukava ja kannustava ilmapiiri!